torstai 17. helmikuuta 2011

Paska juttu

Ulkona on pakkasta -18 astetta, siis erittäin kylmä. On myös poikkeuksellisen paljon lunta, tosin hanki on paikoin värjäytynyt keltaisten läikkien peittoon. Hangelle on myös jäänyt ikäviä, ruskean eri sävyisiä kasoja!
Mikä meitä koiraihmisiä oikein vaivaa? Mikä niitten koirien jätösten keräämisestä tekee niin vaikeaa?

Meillä täällä aurinkokaupungissa, siis Naantalissa, on kaupungin puolesta huolehdittu koirien jätöspusseista kunnolla. Pussitelineitä on ripoteltu eri puolille kaupunkia ja roskiksiakin riittää.
Asia on siis tehty helpoksi koirien ulkoiluttajille.

Heti kun pakkanen kiristyy, huomaa miten jätösten määrä lisääntyy kaduilla.
Onhan se hieman epämiellyttävää, kun joutuu riisumaan hanskan kädestään. Sormet turtuvat ja nipistelevät jo muutaman kikkareen keräämisen aikana. Toisaalta, fiksu koirankusettaja osaa hyödyntää syntyneen lämpöenergian :)

Minusta on vaan paljon mukavampaa kulkea samoja tuttuja koirareittejä niin, että omat kengänpojat pysyvät suhteellisen puhtaana.
Meillä on kaksi koiraa, jotka tekevät kakkosen kolme kertaa päivässä. Yhteensä siis kuusi kasaa.
Suurempia tai pienempiä. Välillä voisi  jätöksiä luulla lokin tekeleeksi.
Viikossa se tekee 42 kasaa. Vuodessa 2184 kasaa. Sillä määrällä saa sotketuksi jo ison osan jalkakäytävistä.

Välillä hävettää olla koiraihminen, mutta minä olenkin tälläinen paska-analyytikko...

1 kommentti: