keskiviikko 1. lokakuuta 2014



Kesä 2014: kylmää, kuumaa, sadetta ja Riesojen elämää



Ompa taas ollut hirvittävän pitkä väli päivityksissä. Riesoilla kaikki hyvin!
Kesää on vietetty maalla vaihtelevissa keleissä. Riesojahan kelien vaihtelu ei haittaa, aina on yhtä hyvä syy juosta metsässä, kaivaa kivien koloissa, ajaa takaa  metsän eläimiä tai vaikka jäljestää - ties mitä.

Vilin kuulumisia:



Vili oppi syömään mustikoita suoraan varvuista, Meillä oli huono mustikkavuosi, ilmeisesti kylmä alkukesä hävitti pölyttäjät ja mustikan kukinta epäonnistui. Saatiin me kerättyä mustikoita, varmaankin puolisen desilitraa! Samalla reissulla saatiin vähintäänkin yhtä paljon hirvikärpäsiä.



Ikävyyksiltäkään emme välttyneet. Vilin kaulaan tuli punkin purema, joka tulehtui. Punkki oli jo päättänyt päivänsä. mutta Vilin iho tulehtui rapsutuksesta. Ajettiin hieman karvoja pois ja puhdistettiin alue, sillä se parani, ilman sen kummallisempia lääkityksiä.





Vilille ostettiin lahjaksi frisbee, jolle luvattiin takuu. Rahat saisi takaisin, mikäli frisbee ei kestäisi. Epäilin asiaa ja kassalla, jossa eräs mies tokaisi, ettei Riesoilla kestä mikään. No ei kestänyt ei. Se oli alle viisi minuuttia ja frisbee oli euron kokoisina paloina pitkin kuistia. Siis siitä tuli palapeli. Tarina ei kerro saatiinko rahat takaisin...



Nellin kuulumisia:




Nelli, arvonsa mukaan, ei turhia hötkyile. Kuningatar viettää leppoisaa kesäpäivää kuistilla seuraten alamaistensa toimintaa. Maalla kun ollaan, ei ulkonäöstäkään ole mitään paineita.






Kaiken tarmonsa Nelli on säästänyt, ruokailun ja kerjäämisen lisäksi, tontin vahtimiseen ja metsästykseen. Tärkeintä ei ole saalis, vaan metsästys.



Jos vielä oppisi kiipeämään puuhun, voisi sen tuuheahäntäisen veijarinkin saada kiinni... ja onhan Nelli toki yrittänyt. Reilusti yli metrin korkeudelle suoraa männynrunkoa ja vauhdilla alas.

Kesävieraat:






Tämä metsäkauris nimettiin Mustanaamioksi



Tämä on reviirin valtia: kaurispukki! Tämä veijari viihdytti meitä useaan otteeseen. Ääntä riitti kuin isommastakin eläimestä. Ryhti oli komea ja vauhtiakin riitti.






Komeaa oli pukin meno!


Yksi iso hirvilehmä kävi kuistin vieressä nauttimassa pellon antimista. Parhaimpana päivänä laskimme, että näimme kaksitoista sorkkaeläintä. Harmiksemme äitikauriista kahden vasansa kanssa ei saatu kuvaa. Syynä kaksijalkaisten taitamattomuus monessakin asiassa...