sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sateen sattuessa sateessa

Nyt voi sanoa, että on märkää. Rapa roiskuu ja lotisee, Riesat saa pestä jokaisen lenkin jälkeen - sen jälkeen saakin taas pestä saunan pesuhuoneen.
Lunta ja pakkasta saa odottaa, mahtaakohan koko talvea edes tulla?

Kodalla on käynyt taas vieraita, tosin näkyvät aika heikosti kamerassa, kun on niin pimeää
.Tämä on Rouva Hirvi, oli vähän näreissään tarjoilun puuttumisesta, kun kauroja ei ollut vielä tarjolla. Pudotti sitten nuolukiven kiukuspäissään alas.


Tämä peura, anteeksi valkohäntäkauris, saapui paikalle oikeaan aikaan. Nautti aamiaiseksi kauraa ja poistui paikalta.


Nelli-Riesan  mielestä kodan rakenteissa on jotain vikaa. Niitä pitää siis parantaa eli kaivaa auki. Ihan selkeää kuvaa me kaksijalkaiset emme ole saaneet ongelman luonteesta, mutta pitänee ryömiä kodan alle katsomaan tilannetta. Tai jospa sinne on muuttanut joku alivuokralainen?

Riesat ovat hyvin kotiutuneet kodalle. Ovat jo oppineet, että kotakäyntiin liittyy aina ruoka. Makkara tai letut, tai ainakin voileivät. Riesathan ovat erinomaisen oppineita kerjäämisessä, joten saavat aina jotain hyvää itselleen.


Kovasti tyhjältä näyttää. Ei makkaraa, ei lettuja? Mistä on kyse?



Onkohan kaikki ruoka piiloitettu tuohon vihreään laatikkoon?
No, eipä meidän Rinsessa ainakaan liian laihalta näytä.



Hei, mutta jos täällä onkin pöytiin tarjoilu?