Jäljestystä

Riesojen kanssa on harjoiteltu verijälkeä ja Vili on päässytkin muutaman kerran tositoimiin jäljestämään haavakkohirveä. Tänä syksynä käytiin taas Vilin kanssa töissä, mutta saalista ei saatu. Kävi kuten siinä hirvilaulussa: "mutta kun sen vasa oli liian nopea..."

Epäiltyä haavakkoa siis jäljestettiin, mutta verta ei paikalla näkynyt, joten ajoimme siis hirveä, mikä ei ihan vastaa tarkoitusta, tosin hirvi todettiin vahingoittumattomaksi eli se pärjännee metsässä.

Yhtenä torstai-iltana sain taas puhelun tutulta metsästäjältä. Lähialueella oli peura jäänyt auton töytäisemäksi ja paennut metsään. Olin juuri palaamassa kaupasta kotiin poikani kanssa. Ei muuta kun auto pihaan, ruuat sai jäädä autoon odottelemaan. Pikainen varusteidenvaihto ja Vili kyytiin. Paikalla olimme jo reilun vartin päästä, mutta pimeys alkoi jo hiipumaan maille ja peitti alleen kaiken. Niin jäljet kuin järkevän metsässä etenemisenkin. Vili lähti hyvin liikkeelle oletetulta kolaripaikalta ja seurasimme jälkeä metsään. Taskulampun valossa näimme tuoreet sorkanjäljet metsässä, mutta kulku muuttui yhä vaikeammaksi ja metsä synkemmäksi, joten jouduimme jättämään leikin kesken.

Vili vähän katseli meitä kummastuneena, että miksi haluamme kääntyä takaisin päin. Metsässä oli todella pimeää ja hankala liikkua. Paikalle on kasvanut tiheää koivikkoa ja puiden välit on täynnä vesakkoa. Vanhat rangat on jääneet pohjalle maatumaan, joten välillä jalka putosi polvea myöden johonkin upottavaan onkaloon.

Oli siis aika kaivaa veripullot esiin pakastimen pohjalta ja käydä vetämässä Riesoille kunnon verijälki. Mikäs sitä Itsenäisyyspäivänä olisikaan parempaa puuhaa kuin jäljen vetäminen metsään? Märkää oli ja luvassa oli vielä räntäsadetta. Jälki kuitenkin vedettiin metsään, tai paremminkin kaksi jälkeä, molemmille Riesoille oma.
Jälki tehtiin riistarikkaaseen maastoon, haasteena muutaman melko märän kosteikon ja  ojan ylitys.

Jäljen annettiin vanheta n. 24 tuntia. Yöllä oli satanut räntää ja pakkastakin oli ollut muutama astetta. No, omat jäljet olivat ainakin hävinneet. Ensimmäisen jäljen sai ajaa Vili.

Vili seurasi alkumatkan jälkeä tarkasti, mutta ihmetteli tutussa maastossa,  miksi ei mennä suorinta tietä vaan kaarrellaan metsässä ja mihin se mamma oikein jää? Vaihdettiin siis ohjaajaa, jotta Vili voi täysin keskittyä olennaiseen.
Varsinkin märissä paikoissa jälki oli levinnyt varsin laajalle ja Vili ajoi jälkeä hieman vierestä. Perille kuitenkin päästiin varsin mallikkaasti.

Nelli-Riesalla viimeisestä jäljestä on kulunut jo paljon aikaa. Hieman jännitin, onko Nelli-Riesa lainkaan innostunut koko asiasta.
Mutta hyvin meni, jopa paremmin kuin Vilillä. Nelli otti tarkan alun jäljelle ja jäljesti huolellisesti, eikä hötkyillyt liikaa. Hieman jäljen päällä risteilevät ketunjäljet aiheuttivat hämmennystä.

Nellille haastetta antoi jäljen vetäminen riistapellolle. Heinikossa kun oli ah, niin paljon ihania myyräntuoksuja, mutta hyvin tyttö selvisi. Onneksi on punaiset valjaat, ettei ihan kokonaan häviä heinikkoon.


Muutaman opetuksen jäljen vetäjä ja ajaja saivat:

- ohjaajana kannattaa olla se, joka on koiran luottohenkilö. Näin koira voi keskittyä olennaiseen, eikä koiran tarvitse murehtia, seuraako ko. henkilö mukana. Meillä siis minä ohjaan Viliä ja isäntä Nelli-Riesaa. Saattaa olla, että Viliä voisi ohjata myös joku muu, mutta minä en saa olla mukana häiritsemässä jäljestystä.
- älä vedä jälkeä tutulle paikalle, omalle reviirille. Koira häkeltyy ja hämmentyy  ja saattaa vapaana ollessaan ajaa seuraavina viikkoina jäljen omatoimisesti.
- merkitse jälki hyvin, muisti nyt vaan on niin lyhyt ja ne kuuset näyttävät lumisena lähes samanlaisilta
- luota koiraan! Jos koira selkeästi jäljestää, mene perässä vaikka reitti tuntuisikin väärältä. Koira saattaa ajaa jälkeä hieman vierestä, tuuli voi  siirtää jälkeä tai märkä alusta levittää sitä
- muista maltti on valttia


Ja tositoimien ollessa kyseessä:

- pyri lähtemään oletetulta törmäyspaikalta. Olisi hyvä, jos esim. poliisit merkkaisivat törmäyspaikan vaikka    nauhalla.
- jäljelle pitäisi päästä mahdollisimman pian
- aina on parempi, jos löydät  lähdössä selkeästi sitä verta. Hyvä jälkikoira ei erehdy riistan perään...
- muista, että maltti on valttia. Haavoittunut eläin jää yleensä melko lähelle.
- tarkasta isot ojat ja rannat. Haavoittunut eläin hakeutuu veteen, koska vesi lievittää kipua.
- anna koiralle työrauha. Ylimääräiset seuratkoot kauempaa.

Ohjaajana itse kaipaisin harjoitusta tositoimissa, kokemusta haavoittuneen eläimen käyttäytymisestä ja koirien jäljestämisestä, että osaisin paremmin lukea omaa koiraa.

Lisää treeniä ja GPS vaikka puhelimessa olisi kiva olla päällä. Näkisi sitten kartalta, missä on tullut rämmittyä.

Ison kiven alla

Ompas taas pitkä päivitysväli. Riesojen elämä on jatkunut ennallaan, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut ei ainakaan sellaista, joka selittäisi näin pitkän päivitysvälin. Kaksijalkaisten saamattomuutta.

Viime sunnuntaina kävimme koko perheen voimin pitkälle metsälenkillä. Keli oli lokakuiseksi varsin hieno, auringonpaistetta ja lämpöä riitti. Nautimme päiväkavia auringonpaisteessa, seurasimme metsäkaurisäidin ja kolmen  vasan liikehdintää sänkipellolla. Riesat saivat liikuntaa ja elämyksiä.

Lenkkimme lopuksi Riesat päättivät kipaista vielä "suuren kiven juureen" kuten meillä on tapana sanoa. Suuri kivi on siirtolohkare, jonka alla on aikaisemmin ollut ketun tai supikoiran pesä ja mittavat luolastot. Viime vuosina se on ollut tyhjillään.

Riesat kirmaisivat kivelle ja suoraan luolaan. Pian alkoikin kova painostus, jopa Vili, joka viimeiset vuodet on ollut voisiko sanoa arka ja haukkumatta tällaisissa tilanteissa aloitti melkoisen painostuksen.
Me ihmettelimme kiven ympärilla kuka tai mikä luolassa asustaa. Ainakaan se ei ollut innoissaan kutsumattomista vieraista.
Molemmat Riesat kävivät vuorollaan luolastossa. Luolasto on ollut pitkään käyttämättä ja sisään- ja ulostuloaukot ovatkin lähes ummessa. Vili mahtuikin uskomattoman pienestä kolosta sisään ja ulos.

Vuorollaan kumpikin Riesa sai pienen osuman asukilta. Arvelimme, että kyseessä on Supi.

Tämä kuva on iskun jälkeen ja Riesat ovatkin jo hieman varuillaan tapahtuneesta. Onneksemme kumpikaan Riesoista ei loukkaantunut ja pääsivät ulos ahdingosta. Kotona huomasimme, että Vililtä löytyi oikeasta etujalasta tai oikeastaan kainalosta puremajälki. Hampaiden koon perusteella kyseessä on ollut Supi, eikä tämä seuraavan kuvan pelottava kaveri Mäyrä.

Tätä kaveria emme halua kohdata nokatusten Riesojen kanssa.

Kotona oli varsin rauhallinen ja hiljainen ilta, Riesat makasivat vielä seuraavanakin päivänä  raukeina suuresta seikkailustaan.

Eilen kävimme uudestaan lenkillä metsässä ja odotimme mielenkiinnolla millainen on Riesojen reaktio. No kivellehän ne molemmat halusivat, Vili etunenässä. Itseä hieman hirvitti, koska pimeys vaani jo nurkan takana. Ilmeisesti luolasto oli tyhjä, koska se tarkistettiin äänettömästi ja molemmat Riesat olivat valmiina lähtemään pois paikalta. Rodunomaista työskentelyä - oletan?

Maistuis varaan Sullekkin?

Riesoillahan on tunnetusti hyvä ruokahalu. Päätin tässä jokin aika sitten vaihtaa nappulamerkkiä vähän huokeampaan ja hyvin tuo uusi tuote teki kauppansa. Vähän liiankin hyvin, kun katsoin säkin taas tyhjentyneen reilusti. No, kaupastahan sitä saa lisää, ei hätää. Löysin jo kuukausi sitten poikani jääkiekkokassiista kasan, n. 2 kg näitä nappuloita. Ihmettelin, miten ne sinne on joutunut, mutta mitään järjellistä selitystä en siihen saanut. Päättelin siis, että joku on säkin ohikulkiessaan kaatanut ja näin nappulat ovat jäkiskassiin joutuneet.

Riesojen nappulasäkkiä säilytetään autotallissamme ja siellä on jo pitkään vallinnut lievästi sanottuna kaaos.
Päätinkin nyt loman lopuksi vähän raivata tilaa autotalliin. Niin toiveikas en sentään ole, että edes kuvittelisin automme sinne vielä mahtuvan.

No, tuumasta toimeen ja jätesäkkirulla mukaan.

Päätin aloittaa työn kenkäkasasta, sinne kun oli kasaantuneet vanhat, käytöstä poistetut jo parhaat päivänsä nähneet jalkineet.
Hämmästykseni oli melkoinen, kun siirsin ensimmäistä ratsastussaapasta. Saapasta, joka seisoa tönötti pystyssä seinän vieressä.

Jostain kumman syystä saappaassa näytti olevan Riesojenruokaa. Mielenkiintoni heräsi ja otin toisen saappaan, se oli tyhjä.

Jatkoin epätoivoiselta tuntuvaa urakkaani:

Nämä tallikengät oli tungettu täyteen nappuloita ja päällä näytti olevan punainen lääkemitta!
Mielenkiintoni heräsi nyt tosissaan!

Kuka tämän oli tehnyt ja miksi?

Kasan pohjalta paljastui talliaikana käytössä ollut "ensiapulaukku" mutta sitä oli hieman tuunattu. Edessä näkyvät laskettelumonotkin oli tungettu täyteen nappuloita.

Ensiapulaukussa ei pitänyt olla mitään tärkeää...

Tosin tähän jalkineeseen oli päälle kannettu ensiapulaukusta pari ruiskua ja neula!
Eli selkeä suunnitelma tällä jollakulla tuntui olevan.

Tätä voisi jo kutsua luistimien uusiokäytöksi. Reissuun kannattaa pakata ainakin paketillinen nenäliinoja ja haavalaastaria ja tietenkin teippirulla! Täytyy myöntää, että minua tässä vaiheessa sekä huvitti että hirvitti. Kuka sieltä kasan pohjalta mahtaisikaan löytyä?
Jätin osan aarteista tyhjentämättä, jotta muu kotiväestä uskoisi myös mitä autotallissamme tapahtuu.

Autotallin toisesta päästä, mattokasan alta löytyi tällainen kätkö.Juu, kannattaisi siivota useammin. Tiedän ja olen tätä sanomaa yrittänyt jakaa myös muille. Siivotaan, siivotaan kunhan ehditään.

Saldona keräsin melkoisen kasan nappuloita. Painoa 6,2 kg ja siihen kun lisätään ne kaksi kiloa, jotka poimin pois jääkiekkokassista, on tuloksena reilu 8 kiloa nappulaa. Litroissa se on jo melkoinen määrä.

Niin, siis kuka teki tämän? Ketään ei ole ilmoittautunut, eikä jäänyt verekseltään kiinni. Tosin ihan koko autotallia en ole vielä ehtinyt siivoamaan.
Pohdimme kovin, miten tämä joku on onnistunut liukasta pussia pitkin kulkemaan?

Kaikki selviää aikanaan. Tämäkin mysteeri. Ainakin osittain.

Tämä ei ole maahantuojan sponsoroima juttu, eikä edes paikallinen kauppias ole tässä mukana. Eihän?

Tästä reiästä nämä nappulat on kiikutettu parempaan talteen. Voi mikä työ ja urakka! Ihan hirvittää.
Mitenköhän sille pikkuiselle on käynyt, vai liekö tämä enää edes mikään pikkuinen? Ja tämä tarina on tosi!