Epäiltyä haavakkoa siis jäljestettiin, mutta verta ei paikalla näkynyt, joten ajoimme siis hirveä, mikä ei ihan vastaa tarkoitusta, tosin hirvi todettiin vahingoittumattomaksi eli se pärjännee metsässä.
Yhtenä torstai-iltana sain taas puhelun tutulta metsästäjältä. Lähialueella oli peura jäänyt auton töytäisemäksi ja paennut metsään. Olin juuri palaamassa kaupasta kotiin poikani kanssa. Ei muuta kun auto pihaan, ruuat sai jäädä autoon odottelemaan. Pikainen varusteidenvaihto ja Vili kyytiin. Paikalla olimme jo reilun vartin päästä, mutta pimeys alkoi jo hiipumaan maille ja peitti alleen kaiken. Niin jäljet kuin järkevän metsässä etenemisenkin. Vili lähti hyvin liikkeelle oletetulta kolaripaikalta ja seurasimme jälkeä metsään. Taskulampun valossa näimme tuoreet sorkanjäljet metsässä, mutta kulku muuttui yhä vaikeammaksi ja metsä synkemmäksi, joten jouduimme jättämään leikin kesken.
Vili vähän katseli meitä kummastuneena, että miksi haluamme kääntyä takaisin päin. Metsässä oli todella pimeää ja hankala liikkua. Paikalle on kasvanut tiheää koivikkoa ja puiden välit on täynnä vesakkoa. Vanhat rangat on jääneet pohjalle maatumaan, joten välillä jalka putosi polvea myöden johonkin upottavaan onkaloon.
Oli siis aika kaivaa veripullot esiin pakastimen pohjalta ja käydä vetämässä Riesoille kunnon verijälki. Mikäs sitä Itsenäisyyspäivänä olisikaan parempaa puuhaa kuin jäljen vetäminen metsään? Märkää oli ja luvassa oli vielä räntäsadetta. Jälki kuitenkin vedettiin metsään, tai paremminkin kaksi jälkeä, molemmille Riesoille oma.
Jälki tehtiin riistarikkaaseen maastoon, haasteena muutaman melko märän kosteikon ja ojan ylitys.
Jäljen annettiin vanheta n. 24 tuntia. Yöllä oli satanut räntää ja pakkastakin oli ollut muutama astetta. No, omat jäljet olivat ainakin hävinneet. Ensimmäisen jäljen sai ajaa Vili.
Vili seurasi alkumatkan jälkeä tarkasti, mutta ihmetteli tutussa maastossa, miksi ei mennä suorinta tietä vaan kaarrellaan metsässä ja mihin se mamma oikein jää? Vaihdettiin siis ohjaajaa, jotta Vili voi täysin keskittyä olennaiseen.
Varsinkin märissä paikoissa jälki oli levinnyt varsin laajalle ja Vili ajoi jälkeä hieman vierestä. Perille kuitenkin päästiin varsin mallikkaasti.
Nelli-Riesalla viimeisestä jäljestä on kulunut jo paljon aikaa. Hieman jännitin, onko Nelli-Riesa lainkaan innostunut koko asiasta.
Mutta hyvin meni, jopa paremmin kuin Vilillä. Nelli otti tarkan alun jäljelle ja jäljesti huolellisesti, eikä hötkyillyt liikaa. Hieman jäljen päällä risteilevät ketunjäljet aiheuttivat hämmennystä.
Nellille haastetta antoi jäljen vetäminen riistapellolle. Heinikossa kun oli ah, niin paljon ihania myyräntuoksuja, mutta hyvin tyttö selvisi. Onneksi on punaiset valjaat, ettei ihan kokonaan häviä heinikkoon.
Muutaman opetuksen jäljen vetäjä ja ajaja saivat:
- ohjaajana kannattaa olla se, joka on koiran luottohenkilö. Näin koira voi keskittyä olennaiseen, eikä koiran tarvitse murehtia, seuraako ko. henkilö mukana. Meillä siis minä ohjaan Viliä ja isäntä Nelli-Riesaa. Saattaa olla, että Viliä voisi ohjata myös joku muu, mutta minä en saa olla mukana häiritsemässä jäljestystä.
- älä vedä jälkeä tutulle paikalle, omalle reviirille. Koira häkeltyy ja hämmentyy ja saattaa vapaana ollessaan ajaa seuraavina viikkoina jäljen omatoimisesti.
- merkitse jälki hyvin, muisti nyt vaan on niin lyhyt ja ne kuuset näyttävät lumisena lähes samanlaisilta
- luota koiraan! Jos koira selkeästi jäljestää, mene perässä vaikka reitti tuntuisikin väärältä. Koira saattaa ajaa jälkeä hieman vierestä, tuuli voi siirtää jälkeä tai märkä alusta levittää sitä
- muista maltti on valttia
Ja tositoimien ollessa kyseessä:
- pyri lähtemään oletetulta törmäyspaikalta. Olisi hyvä, jos esim. poliisit merkkaisivat törmäyspaikan vaikka nauhalla.
- jäljelle pitäisi päästä mahdollisimman pian
- aina on parempi, jos löydät lähdössä selkeästi sitä verta. Hyvä jälkikoira ei erehdy riistan perään...
- muista, että maltti on valttia. Haavoittunut eläin jää yleensä melko lähelle.
- tarkasta isot ojat ja rannat. Haavoittunut eläin hakeutuu veteen, koska vesi lievittää kipua.
- anna koiralle työrauha. Ylimääräiset seuratkoot kauempaa.
Ohjaajana itse kaipaisin harjoitusta tositoimissa, kokemusta haavoittuneen eläimen käyttäytymisestä ja koirien jäljestämisestä, että osaisin paremmin lukea omaa koiraa.
Lisää treeniä ja GPS vaikka puhelimessa olisi kiva olla päällä. Näkisi sitten kartalta, missä on tullut rämmittyä.
