Yksi koiraelämän yleisimmistä ongelmista taitaa olla tuo hihnassa ohittaminen.
Meillä Nelli ohittaa pääsääntöisesti kaikki koirakot hienosti, turhia hötkyilemättä.
Mikäli ohittaja provosoi Nelliä rähisemällä, nakkaa Nelli niskojaan ja sipsuttaa peppu keikkuen eteenpäin.
Haisteluetäisyydelle Nelli hyväksyy vain muutamat tutut koirat ja nykyisin, steriloinnin jälkeen, myös joitain vieraita koiria. Innostuu joskus jopa vastaantulijoista.
Vili taas provosoi kaikkia vastaantulijoita. Kulkee matalassa muodossa niskakarvat pystyssä ja näyttää erittäin uhkaavalta. Onneksi ei hauku!
Emme siis haistele hihnassa ketään.
Ohitustilanteessa otan yleensä Vilin lyhyeen hihnaan niin, että jään itse koirien väliin. Mistään katsekontaktista on aivan turhaa puhua tällä hetkellä. Syksyllä pääsimme palkkion avulla jo aika hyvään alkuun, mutta upottava hanki estää tällä hetkellä suunnanmuutokset ja kylmässä kangistuvat sormet eivät toimi riittävän nopeasti palkitsemiseen nameilla.
Yleensä totean vastaantulevalle koirakolle, että me ei haistella. Täällä kun hienovarainen elekieli ei riitä kertomaan, että emme ole sosiaalisia haistelijoita.
Tänäänkin lenkillä sain Vilin n. 30 cm hihnassa väistämään persus viistämällä penkkaa. Vastaantuleva nuorimies ei elekieltämme ymmärtänyt vaan lähestyi hihnaa pidentäen samaa vauhtia kun yritin päästä heitä karkuun. Voisin sanoa, että siinä oli uroskoiran kirsu jo kovin lähellä Vilin teräviä hampaita.
Tai eräs rouva, joka ulkoilutti pientä narttukoiraansa ja halusi välttämättä haistelemaan meidän kaksikon kanssa. Sanoin, että ei saa tulla. Molemmat koirat roikkuivat hihnat solmussa yhdessä mytyssä. Olin juuri keräämässä talteen tuotoksiamme tien penkalta ja kädet loppuivat kesken. Rouva totesi, että kun tällä on juuri juoksu menossa ja olisi niin sosiaalinen!
Noi voi harmi, kun olen niin turhamainen. Tietysti sellainen pienikokoinen jackrussellinterrieri-westiesekoitus olisi oikein mukava jokatytön toivelahja!
Joskus pysähdymme juttelemaan vieraiden koirakkojen kanssa. Pidämme sen puoli metriä välimatkaa ja kaikki sujuu hyvin. On hyvää harjoitusta koirille, että kaikkia pitää sietää, mutta iholle ei tulla. Kuulemma.
Pitänee taas kevään tullen aktivoitua koirakursseille harjoittelemaan ohittamista. Jos emme opi, olemme ainakin hyvänä harjoitusvastuksena muille. Senverran hyvä provosoimaan meidän Vili on.
Jospa kokeilisimme tutun russelitytön keinoa. Tutti suuhun kun kohdataan vieraita koiria.
Pitää vaan keksiä riittävän houkutteleva tutti, josta kaksikollamme ei tule tappelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti