sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Nelli 5 vuotta!

Meidän rinsessa Nelli täyttää tänään 5 vuotta! Miten aika onkin mennyt niin nopeasti!

Pitääkin kaivaa muutama kuva esiin ja herkistyä muistoille:


  Näin hellyttävän pieni pallero meille muutti kesällä 2006!





                                        Lelutkin olivat suurempia kuin Nelli itse







 

Toisena kesänä, Nellin täytettyä kaksi vuotta, loukkasi Nelli vasemman polvensa metsästysonnettomuudessa.
Saaliina oli tosin kärpänen ja sekin taisi päästä karkuun. Polvi kuitenkin iskeytyi puiseen käsinojaan ja trauman seurauksena polvi luksoitui ja piti operoida. Leikkaus sujui hyvin ja kesälomamme sujui toipuessa ja kävelyä harjoitellessa ensin omalla pihalla ja sen jälkeen läheisellä kävelytiellä.
Nelli pääsi todella lujaa kolmella jalalla, mutta tarkoituksena oli kuitenkin vahvistaa rauhallisella kävelyllä leikattua jalkaa.

Jalkaa operoitiin vielä uudelleen ja nyt polvi ei enää vaivaa Nelliä, kiitos leikanneen lääkärin ja ammattitaitoisen henkilökunnan.




Nellin elämä mullistui melkoisesti, kun kotiimme kannettiin uusi tulokas " pikkuveli Vili" syksyllä 2008



Nellin vastuullinen tehtävä Vilin opettaja oli alkanut. Nelli on edelleen laumamme pomo. Viliä tosin pitää muistuttaa asiasta aina tasaisin väliajoin.



Koska Nelli ei saanut lahjaksi kukkasia, tyytyi hän haistelemaan talven kuivaamia kaisloja juhlapäivänään!

Onnea meidän Rinsessalle!

1 kommentti: